sen aurinko sumensi. Miten voi ihmisen mieli mennä ylös ja syöksyä siitä suin päin alas..päin kivikkoa ja kalliota?

Tänään kaikki...ihan kaikki on tuntunut aivan yhdentekevältä. Olen väsynyt. Olen väsynyt tähän samaan joka päivä. Olen väsynyt olemaan täällä kotna se, joka aina antaa periksi. Koko oma parisuhde tuntuu yhdentekevältä, kun joka ainut kert, kun riitaa tulee, se olen minä, jonka pitää vaan hissuksiin leppyä ja jatkaa kuin mitään ei olsi tapahtunut. Kuinka hiton vaikeeta on lausua sana anteeksi? Niin...onhan se vaikea ja iso sana. En itsekkään kykene kovin helpolla sen sanan lausumiseen, vaikka olisi niin monta ihmistä, kelle se olisi pitänyt sanoa. On myös monia, joille sen sanan on joutunut sanomaan, turhaan.

Tänään on vaivannut taas hirveä koti-ikävä. Täällä oma elämäni on jotenkin teennäistä, kun koko ajan on jotain,mikä latistaa. Ennen kaikkea tuo, että ei edelleenkään kuulu joukkoon...täysin. Olo on vaillinainen.